Marjo Kirjavaisen runot ovat rujoja ja kauniita

Share |
07.04.2017

1990-luvulla Marjo Kirjavainen huomasi, että hänen kotinsa laatikot pursusivat runoja. Erityisesti runosuonen sykkimistä oli avittanut kolmivuotinen kirjoittajakoulu Viita-akatemia. Lopulta runoja oli niin paljon, että niille oli pakko tehdä jotakin.

– Sitä oli muka niin kiire elämässä, että lupasin itselleni palata runojen pariin sitten, kun olisin eläkkeellä, Kirjavainen kertoi Mummon Kammarilla, jossa hän piipahti Kirjojen ystävien vieraana.

Vuodet vierivät ja Kirjavainen jäi eläkkeelle kieltenopettajan ammatista. Eräänä päivänä hän muisti lupauksensa, kaivoi runot laatikoista ja näytti niitä runoilija Vilja-Tuulia Huotariselle.

– Vilja-Tuulia kannusti minua kehittelemään runojen ympärille tarinan.  Ajattelin, etten minä mitään tarinoita osaa kertoa, ja tungin runot takaisin laatikkoon, Kirjavainen kertoi.kirjavainen_kirja2.jpg 

Sanotaan, ettei elämässä mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Omaa elämänpolkua ei aina voi ohjata, eikä koskaan tiedä, mitä seuraavan oven takana kolkuttaa.

Marjo Kirjavaisen oven takana kolkutteli muutama vuosi sitten vakava sairaus. Kun diagnoosi tuli, koko elämä pysähtyi.

– Elin pitkään lähes erakkona, vain sairaus seuranani. Kun olin yksin, tarinat tulivat luokseni. Minun ei tarvinnut etsiä niitä, ei tarvinnut luoda tai kehitellä mitään. 

Vuonna 2015 julkaistussa esikoisrunokokelmassaan Varovasti, ovet sulkeutuvat Kirjavainen kertoo sairastumisestaan suoraan ja koruttomasti.  Hän ei säästele itseään, muttei toisaalta myöskään sorru pateettisiin tunteenpurkauksiin.  

Runon minä kertoo pysyneensä tolkuissaan lukemalla ja kirjoittamalla, tiskaamalla ja pesemällä pyykkiä. Näitä tarinoita Kirjavaisen ei tarvinnut metsästää. Sairauskertomuksen lomasta alkoi kuitenkin pulpahdella myös toisenlaisia tarinoita.

Ensiksi esiin astui Kirjavaisen mummu ja 1950-luvun elämä Messukylässä. Eteen välähteli kuvia kiertävistä kaupustelijoista, viljamakasiinista ja pikkuisesta, likaisesta Pirkko-tytöstä, josta koko kylä piti huolta.

Kirjavainen muisti myös torin, jossa hän mummun ja veljen kanssa istui juomassa lämmintä maitoa vichypullosta. Mummu lupasi hakea hallista ”ohrariävää, pyynikin helmet ja sokerisia munkkeja”. Mummu toivoi, ettei lapsenlapsista tulisi hepsankeikkoja tai kekkeruuseja. Mummulla oli vahvoja mielipiteitä – hänen mukaansa ”vain hampuusit ajoivat takseilla”. 

– Olen sitä mieltä, että olemme hukanneet kykymme käsitellä vakavia asioita ilon kautta. Nauru tekee traagisista asioista vähemmän traagisia, Kirjavainen sanoo ja kertoo sitten raskaista sytostaattihoidoista, joissa hän kävi kolmen viikon välein.

Poliklinikasta tuli Kirjavaisen toinen koti. Sinne oli kotoisa mennä. Hoitajat ja lääkärit olivat ystävällisiä, ja heillä oli aina aikaa potilailleen.

– Me vakavasti sairaat naiset löysimme myös lohtua toistemme tarinoista.  Nauroimme ja itkimme toistemme karuille kohtaloille, Kirjavainen muistelee.

Hän koki löytäneensä sieltä kauan kadoksissa olleen yhteisöllisyyden – vähän samankaltaisen kuin mitä oli ollut lapsuuden Messukylässä.

Osastolla kuolema ja yksinäisyys olivat läsnä. Mutta niin olivat myös ilo ja toisesta välittäminen.

 Kokemuksessa on jotakin samankaltaista kuin Kirjavaisen runokokoelmassa ylipäänsä. Siinä rujot ja lyyrisen kauniit kuvat, kohtaukset ja kokemukset kulkevat rinta rinnan, ovat yhtä tosia ja arvokkaita. 

Krista Kaitasuo 

Kuvatekstit: 

Marjo Kirjavainen kertoi ilahtuneensa kutsusta päästä kertomaan runokokoelmastaan Mummon Kammarille. 

Marjo Kirjavainen on maalannut itse runokokoelmansa kansikuvan.

 

08.06.2017Suveen siirryttiin tietoiskujen ja kulttuurin kera
24.05.2017Mummon Kammari K50 -festareilla
17.05.2017Haastekampanja yhteistyössä Tamk:in, Moro-lehden ja Mummon Kammarin kanssa
09.05.2017Huikea päivä Peräkonttikirppiksellä!
08.05.2017Arvokas vanhuus ARVA:n kunniakirja Maarit Tammistolle
27.04.2017Kuukausi Mummon Kammarilla; kesätyöntekijä Tommi kertoo kokemuksistaan
27.04.2017HelppoAsun lahjoitus Mummon Kammarille
19.04.2017Taiteilija Elina Tuomisen taulut Mummon Kammarilla 3.-27.4.2017
07.04.2017Marjo Kirjavaisen runot ovat rujoja ja kauniita
05.04.2017Vanhuksen kohtaaminen musiikin keinoin

Siirry arkistoon »