Helmikuun mietteitä

Share |

Maanantai 27.2.2017 - Pirkko H.


Helmikuun mietteitä

Talven pitkään jatkuneet liukkaat kelit ovat ikä-ihmisille vaikeita aikoja. Moni muutenkin ehkä jo yksinäiseksi itsensä tunteva vanhus jää kotiin, ei yksin uskalla lähteä pihalle tai pienelle kävelylenkille. Edes oman "mersun" eli rollaattorin ja liukuesteiden kanssa ei tunnu turvalliselta liikkua yksin.

Usein vanhuksen arki on voi olla harmaata päivästä toiseen ja tuntua, että aurinkoisia päiviäkään ei ole ollut kuin harvakseltaan. Joskus viikkojenkin sisätiloissa vietetty aika saa mielialan laskemaan, alkaa kroppakin kangistua, ja vanhoille nivelillekin tekisi hyvää saada liikuntaa enemmän kuin vessassa käynnit. Lämpimällä säällä voi ehkä pitää hetken ikkunaa auki, mutta ulos tekisi mieli kokemaan kevättalven raikkautta. Unikin tulisi illalla paremmin.

Olen itse jo tovin eläkkellä ollut, ja kiitollinen, että pystyn liikkumaan ilman apuvälineitä, eikä ole vielä mitään isompia terveydellisiä esteitä normaaliin liikkumiseen. Siinä yksi motiivi, miksi haluan olla vapaaehtoinen ystävä vanhukselle. Saattaa olla, että minäkin olen vuosien saatossa joskus tilanteessa, että tarvitsen hyvän ystävän tuekseni, monessakin asiassa. Ja kyllä antaessaan myös saa. Olen onnekseni saanut samanhenkisen vanhuksen ystäväkseni.

Mummoystäväni kanssa käymme, sään salliessa, noin kerran viikossa pienellä rollaattoriajelulla, minä turvanaisena rinnalla kulkien, etsien sellaiset kohdat, mistä on turvallista lykkiä. Joskus jutellessamme kävelyaika venyy huomaamatta jopa reiluun puoleen tuntiin, joka on hänen kohdallaan ruhtinaallista. Joskus parempana päivänä käymme muutaman sadan metrin päässä sijaitsevassa K-kaupassa. Ruispuolukkapuuroa ostamassa.

Voi, miten pienestä avusta tulee suuri mielihyvä vanhukselle. Asuipa hän omassa kodissaan tai palvelutalossa, niin aina hyvän ystävän seura ja tuki on tähtihetki. Saan niin hurjan kiitollisen halauksen aina erotessamme. Ystävyys on kuin villasukka, joka lämmittää.

Mukavia kevättalven päiviä kaikille!