Cedric Prakashín kirje

Torstai 26.2.2015

Vuodenvaihteessa Kammarille saapui kirje Intiasta, tutusta osoitteesta Gujaratista. Education Sponsorship Programme (ESP) -ohjelma jakoi tukijoilleen kiitoksen neljästäkymmenestä toimintavuodestaan. Mummon Kammari on tukenut ESP:n kautta Intian kummilapsia jo vuosia.

Alla lyhennelmä Anja Rihlaman suomennoksesta. Cedric Prakash kertoo kirjeessään:

"Mistä aloitamme? On niin paljon, mitä haluaisin sanoa. Kutsun sinut seuraamaan joitain avainkohtia tältä ikimuistettavalta matkalta:

Hieman yli vuoden verran 1973-1974 olin Taizessa osana Maailman Nuorisoneuvostoa valmistelevaa ryhmää. Sain tuolloin matkustella useissa Länsi-Euroopan maissa ja solmin monia hyviä ja syvällisiä ihmissuhteita.

Palasin Intiaan heinäkuussa 1974 ja liityin noviisina Gujaratin jesuiittoihin. Noviiseja pidetään yleensä aika eristettyinä painottamalla hengellistä harjoitusta ja varmistamalla, että tavoittelemme hengellistä syvyyttä.

Muutamat eurooppalaiset ystäväni alkoivat kirjoittaa minulle kirjeitä ja esittää kaikenlaisia kysymyksiä. Pari heistä arveli minun tehneen pahan virheen liittyessäni jesuiittoihin mutta monet muut ajattelivat, että se oli upeaa: he halusivat tukea työtäni täällä tai vierailla luonani. Ensimmäisten kuukausien aikana luin vain kirjeet ja laitoin ne syrjään; koska olin noviisi, tiesin, ettei minulla ollut lupa vastata. Myöhemmin luimme kirjeitä noviisiohjaajani kanssa ja hän kysyi, olenko vastannut niihin. "Veli, minulla ei ole lupaa tehdä niin". Ohjaajani tiuskaisi äkäisesti: "Oletko pyytänyt lupaa?". No, vastaukseni oli vaitiolo.

240113_kummilapsi_nitin.jpgSiihen aikaan, kuten nytkin, päätehtävämme oli tarjota muodollinen koulutus köyhille ja syrjäytyneille Gujaratin lapsille. Muutamia vuosia aikaisemmin jesuiitat täällä olivat perustaneet useita sisäoppilaitoksia syrjäisten kylien lapsille tarjoten näille täysihoidon, asunnon ja mahdollisuuden muodolliseen koulunkäyntiin.

Joten syyskuussa 1974 lähetin ensimmäisen kirjeeni vastauksena heille, jotka olivat minulle kirjoittaneet: "Suuri enemmistö ihmisistä, hajaantuneena laajalle, alikehittyneelle alueelle, jäävät kehityksen ulkopuolelle. Nämä ovat marginaalisoituneita ihmisiä - useimmat kuuluvat niin sanottuihin takapajuisiin kasteihin tai heimoihin. Tämän lisäksi he ovat olleet peräkkäisten tulvien ja kuivien kausien uhreja. Meidän on ponnisteltava auttaaksemme mahdollisimman monia näistä ihmisistä hyppäämään kehityksen liikkuvaan junaan. Eräs varma, positiivinen tie on koulutus: sekä akateeminen että ammatillinen. Koulutus maksaa....mikä poikkeuksetta tekee sen mahdottomaksi sille, joka sitä tarvitsee. Sinä voit tehdä sen mahdolliseksi!"

Vastakaiku oli hämmästyttävä! Olin postittanut tämän ensimmäisen kirjeen noin sadalle ystävälle; liioittelematta noin kahdeksankymmentä heistä vastasi myöntävästi ja sen jälkeen ESP alkoi lumipallomaisesti kasvaa yhdeksi suureksi perheeksi. Suomesta mukaan lähtivät mm. Anna-Maija Raittila ja Taisto Nieminen. Vuosien kuluessa monet muut ympäri maailmaa liittyivät tukemaan ESP:tä mitä hämmästyttävimmillä tavoilla: suurin uhrauksin, verrattomalla anteliaisuudella ja aidolla rakkaudella. Esteitä rikottiin: se oli käytännössä todella ekumeenista liikehdintää. Neljäkymmentä vuotta ei ole pieni saavutus!

Kun juhlimme ESP:n rubiinivuotta, me juhlimme monia sponsoreita, jotka ovat mahdollistaneet tuhansille, kaikkialta Gujaratista oleville lapsille mielekkään tulevaisuuden. Vuosien aikana on dokumentoitu lukuisia menestystarinoita.

Erittäin suuri kiitos teille jokaiselle, meiltä kaikilta täällä - lapsilta, työtovereiltamme, kaikilta, jotka koordinoivat ESP:n ohjelmaa."

Rakkaudella rukouksin veljenne
Cedric Prakash

Pohdintaa Aamulehden äärellä

Perjantai 20.2.2015

Luin äsken Aamulehdestä vanhusten hoidosta ja siitä, miten suora puhe vanhusten tilasta on vaikeata. Nyt kuulun ikäni puolesta siihen ryhmään.

Mietin sitä, voisiko lähteä kartoittamaan ikääntyvän rajoituksia ja millä keinoilla voisi helpottaa heidän elämäänsä. Kerätä kenties haastatteluja vapaaehtoisten keskusteluista ja vanhusten toiveista. Näin voisimme saada suoraa tietoa päättäjien pohdittavaksi. Perustelen tätä sillä, että tänä päivänä meitä on paljon myös kuluttajina.

Kulutusasioissa riittääkin kohennettavaa. Kaupassa näkökyvyn ja tuotteiden hahmottamisen kyvyn heikonnuttua sekä muutenkin asioinnin nopeuttamiseksi olisi monesta pienestä asiasta meille ikääntyville suuri apu. Selkeällä isolla tekstillä pitäisi laittaa oleellinen tieto esiin näkyvälle pohjalle, yhtä selkeät merkinnät suoraan tuotteiden kohdalle. Useasti olen huomannut toisten asiakkaiden joutuvan auttamaan asiassa. Nuoremmillakin voi olla silmälasit ja heikkonäköisyyttä. Sama liian pieni teksti on harmi niin lehdissä kuin lääkepurkeissakin.

Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta siitä, kuinka moni pystyy lukemaan kiireessä muun kuin isomman tekstin? Ehdottaisin, että ainakin lehdissä muokattaisiin kuvat pienemmiksi, teksti luettavaksi ja oleellinen asia nostettaisiin näkyvästi esille.

Tässä yksi monista asioista, joka on ainakin minun kohdalleni osunut nyt jo.

Jotain pitäis tehdä!

Raija

Ystävänpäivä

Lauantai 14.2.2015

Tänään päivä ystävyyden140215ystavakukat.jpg
Siksi lauseeni valitsen
ajatukset mietiskelen
Oman ystävän iloksi
mietteet tuoden kiitoksena.
Ehdotus on ensimmäinen
avuksesi ystäviä
tueksesi arkeen etsi.

Ystävä voi selvitellä
toisen harmit mietiskellä
pohdiskella yhdessäkin.
Ylös auttaa ahdingosta
Tämä tuntuvi hyvältä
asenteelta oikealta.
Yhdessä näin mietittynä
helpommaksi muuttuu kulku.


Raija Kukkonen

Torstaihartaus

Perjantai 13.2.2015 klo 10:23

alttari_200px.jpgTorstaihartaus 12.2. kajahti komealta toivevirsien muodossa pitkästä aikaa kodikkaissa Kammarin tiloissa. Kahvipöytä notkui herkuista, joita jääkaapin kätköistä löytyi ja tuoretta pullaa leipoi Tuula.

Emännän ominaisuudessa tuntui tosi hyvältä vanhojen tovereiden kohtaaminen ja yhteenkuuluvuuden tunne. Eikä uusi työkumppanikaan pettymystä tuottanut - päinvastoin. Monien evakkoviikkojen jälkeen paluu entiseen tuntui tosi mukavalta.

Päivän Sanaa tarjosi Teuvo Suurnäkki aluksi soittamalla poikkihuilua johdantonaan: Oi, muistatko vielä sen virren... Soittimet täyttävät ihanalla tavalla tämän yhteisen hetken. Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, on Jeesus kehoittanut aikanansa. Ei siis kovin paljon ihmisiltä vaadittu, mutta onko Hän tänään katsomassa, kun seuraa uutisvälineistä tulvivaa tietoa päivittäin. Kristillinen kasvatus on hiipumassa. Ei ole enää kodeissa aluksi soitetun virren tunnelmaa. Kuljemme kovin kivistä polkua. Löytyisikö vielä muhevaa multaa osalle tallaajista?
Näissä mietteissä,
torstai-Liisa

Mummon Kammarin ystävät!

Torstai 5.2.2015

Helmikuu on alkanut todellisena talvena. Varmaan saitte muuton onnistumaan takaisin korjattuihin, kotoisiin tiloihin Otavalankatu 12 Mummon Kammariin! Tiedän vuosien varrelta, että aina apua löytyy silloin, kun sitä tarvitaan. Uskon, että yhteen hiileen puhaltaminen on juuri sitä. Tehdään asioita, mitkä on kenellekin mahdollisia. Näin te ihanat Mummon Kammarin vastuuhenkilöt voitte luottaa meihin vapaaehtoisiin.

Kuulumiset ensin täältä talvimaisemista:
Meillä täällä Kangasalan vastuuhenkilöillä on ollut varmasti kiirettä. Olette varmaan Aamulehdestä lukeneetkin kuulumisia. Kangasala-talon avoimet ovet oli eilen. Olin siellä katsomassa. Olihan tuo mahtava ja upea kokemus. Aion mennä uudelleen, kun suurempi ryntäys hiljenee. Minua puhutteli jo pikakäynnilläkin Kimmo Pyykön taidemuseo - sitä aion käydä ajan kanssa katselemassa uudelleen. Täällä on koko kevään useita eri tapahtumia, joista varmaan löytyy tietoa lehdissä ja netissäkin. Näin alkoi 2015 helmikuu täällä Kangasalla - tervetuloa tekin joukolla mukaan tutustumaan Kangasala-taloon!

tulppaanit.jpgHuomasin, että ystävänpäivä lähestyy. Tuntuukin hyvältä kirjoittaa näin ajoissa ajatuksiani ystävänpäivästä. Kenellepä siitä mieluummin kertoisin kuin mummonkammarilaisille?

Minulla on ollut aina ajatus siitä, että oikea ystävyys syntyy vuosien varrella. Se lujittuu ja siihen voi aina luottaa. Kuitenkin siihen tarvitaan vuorovaikutusta ja keinot, miten matkakaan ja ajan kuluminen ei sammuta sitä.

Minun kohdallani vuosien vapaaehtoistyö olisi ehkä hiipunut Tampereen osalta näinä viime vuosina. Kiintymys Kammarin henkeen ja ystävällisyyteen on antanut halun jatkaa.

Tämä kirjoittelemiseni alkoikin juuri siitä syystä, että asun täällä kauempana. Muutin pois Tampereelta. Meidän kekseliäs Maaritimme kehoitti minua kirjoittelemaan blogiin jotakin. En ollut aikaisemmin harrastanut kirjoittamista, pelotti ajatuskin. Mutta tuo luottamus kannusti minua yrittämään. Kysyin aluksi, saanko kirjoittaa muistelmia vapaaehtoistyön tähtihetkistä ja tavallisemmistakin mieleen jääneistä tuokioista, uusille tulokkaille ja vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille.

Nyt kun luen toistenkin, nuorempien kirjoituksia blogissa, niin eräs ajatus on voimistunut. Eläisinpä sen ajan, että näkisin nämä blogin menneiden vuosien tapahtumarikkaat muistelot kirjasena jälkipolville! Toivoa saa, eikö totta? Mielestäni siinä tulisi tietoa vapaaehtoistyöstä ja se olisi myös kertomus ystävyydestä.

Laitankin tähän vielä runon ystävyydestä ajoissa, koska ystävänpäivä onkin oikeasti joka päivä.

 

OIKEA YSTÄVYYS

 

Oikeaksi ystävän tietää silloin

kun sitä ei aika, ei matka voi erottaa.

Tämän elämä voi meille opettaa.

Hyvää ystävää voi aina arvostaa.

Hän ei petä, ei jätä, ei satuta tahallaan.

Ystävää on helppo rakastaa.

Oikea ystävä ei vaadi, ei määrää ei ahdista.

Hyvä yhdessä on olla, aina kun tavataan.

 

Hyvää Helmikuun jatkoa!

     Raija