Rauhassa istumisen taito

Perjantai 22.8.2014 klo 9:14

Istun Mummon Kammarin toimistokerroksen muhkeissa 220814_johanna.jpgnojatuoleissa. Menoa ja meininkiä on riittänyt niin, että bussikorttikin on kadonnut jonnekin matkan varrelle. Elämä pauhaa eteenpäin ja pitää mennä, mennä ja mennä – mutta mihin tässä todella on niin onneton kiire? Kaiken hulinan, vilinän ja kiireellä juostujen reissujen jälkeen istuminen tuntuu todella hyvältä. Saa oikaista jalat ja hengähtää. Ajatus alkaa juosta.

Jokainen vanhus, jonka luona olen käynyt, on osannut tämän rauhassa istumisen taidon. Uskomatonta on se, että se taito tarttuu. Seuraava kysymys kuuluukin, osaatko ottaa sen vastaan?

Katsotaan totuutta peiliin: milloin olet viimeksi tehnyt sen ajatuksen kanssa – istunut kiireettä, hetkeen keskittyneenä keskustelemassa ihan oikeista asioista tai vain nauttinut hiljaisuudesta? Onko päiväsi ”lepohetki” se, että istut illalla television ääreen ja tuijotat satunnaisia ohjelmia edes kunnolla ymmärtämättä, mistä koko ohjelmassa on kyse? Oletko jatkuvasti ärtynyt, väsynyt ja kaikki tuntuu vaikealta ja työläältä?

Hellekesän jälkeen tällainen elämäntyyli voi tuntua kaukaiselta. Syksy saapuu kuitenkin kovaa vauhtia – oliko tällainen sittenkään niin kovin vierasta? Itse huomasin eläneeni jatkuvasti liikkeessä pysyvää elämää kahden viime syksyn ajan. Tänä keväänä kuitenkin päätin, että se saa loppua. Ja yhtäkkiä huomasin sen. Tampereella on ihan todella olemassa hienoja taloja. Ja kotimatkani varrella olikin suihkulähde. Ikkunasta roikkuvat tuuletettavat matot, kadulla ohikulkija hymyilee aurinkoisesti. Mitähän kaikkea tuo vanha vaahtera onkaan elämänsä varrella nähnyt?
Suomalaisen on vaikeaa jo tervehtää joukkoliikenteen bussikuskia. Toisaalta osa näistä kuskeista puolestaan ajaa kuin laput silmillä ihmisiä näkemättä saatikka tervehtimättä. On vaikeaa olla pohtimatta kumpi oli ensin: muna vai kana? Onko töykeyteen, tönimiseen, etuiluun tai muuhun asiattomaan käytökseen syynä aina joku muu, vai voisimmeko kaikki itsekin katsoa peiliin? Kaikki hyvä täällä rakennetaan yhdessä. Eräs tuttavani muotoili asian hyvin: ”When you do good things to others, goodness will follow you.” Kun teet hyviä asioita toisille, hyvyys seuraa sinua.
Ota tänä alkavana syksynä itsellesi haaste: pidä niin sanottua kesämieltä yllä mahdollisimman pitkään. Tämä ei tarkoita aurinkolaseihin ja kesämekkoihin sonnustautumista, vaan hyvää mieltä ja positiivista suhtautumista. Kauppajonossa voi odottaa hetken eikä käytävillä ei ole pakko ihan periaatteesta ohittaa rollaattorin kanssa liikuvia vanhuksia. Laula siivotessa. Tee vaikka kuperkeikkoja!
Onni on pieniä asioita. Vastaantulijan hymy voi joskus pelastaa toisen päivän. Tänään kaupan penkillä sattumalta tapaamani vanhus jakoi hyvän neuvon: ”Sopu sijaa antaa ja rakkaus vällyjä levittää. Muista se, aina.”

Terkuin,
Johanna

Kesätytön ajatuksia

Perjantai 8.8.2014 klo 13:42

080814_johanna.jpgHeinäkuun viimeisellä viikolla puhelin soi ja sain iloisen yllätyksen kesätyöpaikan muodossa. Jälleen kerran siis astuin Otavalankadun ovista sisään ja kiipesin rappuset ylös kolmanteen kerrokseen. Tällä kertaa matkassa oli kuitenkin jotain erilaista – missä on pullan tuoksu ja ihmisivilinä?
 
Pian istuin jo postittelemassa kirjeitä Kyläpaikan putkirikosta. Tämä elokuu näyttäytyy siis erilaisessa valossa verrattuna edellisiin vuosiin. Vanha sanonta ”Eteenpäin! sanoi mummo lumessa” vaikuttaakin olevan tämän kesän tärkeä muistilause. Lumesta ei ole tietoakaan, mutta lämpötilat ovat liikkuneet niissä lukemissa että sinnikkyyttä ja voimia vaaditaan meiltä jokaiselta. Täytyy jaksaa, täytyy muistaa juoda vettä!
 
Kyläpaikan ja koko Mummon Kammarin toimintaan niin vapaaehtoisena kuin työntekijänäkin tutustuneena olen huomannut, että tässä elokuussa ensimmäisen työviikkoni aikana on ilmassa aistittavissa jotain erilaista. Tunteen aiheuttajan erittely on vaikeaa, mutta tämä erilaisuus on jotakin hyvää. Vielä enemmän inhimillistä. Ehkä kyseessä on putkirikko. Tai ehkä pitkään jatkunut helle vain saa ajatukset laukkaamaan.
 
Lieneekö kyseessä ikä, pikku hiljaa kertyvä elämänkokemus, tuo kyseinen helle vai kenties opintojen myötä kehittyneet uudenlaiset vuorovaikutusmallit, mutta tänä vuonna olen saanut kuulla aivan unohtumattomia ja uskomattomia elämäntarinoita. Tuntuu siltä, kuin olisin viikon aikana elänyt monta ihmiselämää. Mielessäni olen saanut muun muassa matkailla Marokossa ja Italiassa, viettänyt kesän Viikinsaaressa ja opiskellut maalauskurssilla. Rohkeus on vienyt eteenpäin ja mitä erilaisimpiin tapahtumiin.
 
Eräs palvelukodissa sattumalta tapaamani mummo tiivisti asian hyvin: ”Niin täällä loppuun asti tallataan kuin Luoja suo. Turha sitä on vastaan pullikoida, kun pitää elää omaa elämää vaan.”
 
Annetaan elämän kantaa!

Terkuin, Johanna