Ruskakaffittelut

Perjantai 25.10.2013

Ajoin tänään ystäväni luokse auringon helliessä keltaisia, kultaanvivahtavia puidenlatvoja. Väkisinkin tuo mahtava ruska hiipi mukaan myös keskusteluihimme. Mutta ruskan lisäksi puhuttiin paljon muutakin, sillä edellisestä vierailustani oli kulunut jo vähän aikaa.

171013_ruska_kuvaaja_meiju.jpgKävimme läpi eritoten kuulumiset viime viikoilta, sekä käsityösaldoani. Nytkin minulla oli mukana tossuvirkkuut ja edellisellä kerralla mukana ollut myssy, jonka sittemmin purettuani loin aivan toisen näköiseksi. Kamerastani näytin kuvia muista valmiista töistäni sekä viikonloppuna ottamiani valokuvia Itä-Suomesta. Niissäkin ruskan värit hehkuivat.

Keskustelimme nykymaailman menosta, kyläilykulttuurin katoamisesta, facebookista, tekstiviesteistä, matkoista ja ja ja ja vaikka mistä! Parituntinen vierähti aivan huomaamatta ja taas on maailma parin ihmisen osalta mukavampi elää, kun sai turinoida oikein urakalla. Kahvitkin joimme, minkä jälkeen lähdin hymyssä suin ajelemaan kohti kotia.

Terveisin, 

Meiju

Solmussa omien ja muiden kysymysten kanssa

Maanantai 21.10.2013

Kun päätin aloittaa vapaaehtoistyön, päätin myös varautua moneen minulle uuteen asiaan.  Kuinka auttaa rollaattorin kanssa liikkuvaa? Kuuluuko minun teititellä? Pitäisikö minun peittää tatuointini? On kuitenkin eräs asia, johon en osannut alkuunkaan varautua ja jonka kysyjät hämmästyttävät minua kerta toisensa jälkeen; Miksi päätit lähteä vapaaehtoiseen vanhustyöhön?

Ihmisenä, jonka kaikki isovanhemmatkin ovat yhä elossa minulla ei 161013_haavanlehdet.jpgole käsitystä siitä, millaista on menettää joku itselleen rakas ihminen. Itseasiassa läheisin asia minkä olen koskaan menettänyt, oli ala-asteella kun kaksi kissaani kuolivat. Olen siis viimeaikoina käyttänyt paljon aikaani miettiessäni, kuinka reagoida toisten ihmisten suruun, johon minulla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa. Kuinka edes käsittää niinkin absurdi asia, että joskus minunkin mummoni saati sitten äitini tulee kuolemaan?

Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä monimutkaisemmalta se tuntui ja sitä riittämättömältä sekä ymmärtämättömältä minusta alkoi tuntua. Vaan tiedätkös, mitä sitten tajusin?

Kukaan ei vaadi minua ymmärtämään kuolemaa, kukaan ei odota minun olevan Äiti Teresa eikä kukaan ole sanonut, etteikö pelkkä empatiakyky riittäisi ihmisten kuuntelemiseen. Kaikki muukin tässä maailmassa on opettelun takana, oli se sitten käveleminen, rollaattorin kanssa auttaminen tai mikä tahansa uusi asia johon on päättänyt lähteä. Ja vaikka en yleensä turvaudukaan vanhoihin sanontoihin, niin "Kukaan ei ole seppä syntyessään." lienee nyt paikallaan.

Kerroin aluksi, miten se ainoa kysymys johon en osannut varautua vapaaehtoistoimintaan lähtiessäni oli se kun ihmiset kysyvät, miksi halusin tähän lähteä. Kaikilla Mummon Kammarilaisilla on varmasti oma vastauksensa kyseiseen kysymykseen ja tänään vapaaehtoishommien päätteeksi viimein löysin sen omani;

"Tarvitsenko minä syyn tehdäkseni jotain hyvää muiden eteen?"

Anni

Valon Heijastuksia syksyyn!

Torstai 17.10.2013 klo 10:24

171013heijastus_3.jpgHeijastus heijastinkukat ovat valmistuneet pimenevän syksyn iloksi.

Heijastus on kiva ja turvallinen kaunistus vaikka takin rinnukseen tai repun koristukseksi.

Heijastuksessa on käytetty materiaalina heijastinkangasta joka täyttää EN13356/2&3 ja EN471 standardien vaatimukset heijastimen yleiskäytöstä.

Heijastus maksaa 6 euroa ja niitä saa Mummon Puodista (varmimmin 22.10. alkaen). Väreinä löytyy valkoinen, harmaa ja musta.

Maija

Kiitoksen aika

Keskiviikko 16.10.2013

Hei!

Syksy on alkanut hyvissä merkeissä. Aurinkokin aina välillä näyttäytyy ja ruskaa on vieläkin silmien iloksi. Rakastan syksyä ja sen raikkautta.

Meillä on myös täällä Kangasalla Seurakunnan kahvilatoiminta alkanut. Enkelikerhomme virkkaa pieniä ihania enkeleitä kastevauvoille lahjaksi.

Kertoilen tulevasta taidenäyttelystä täällä Seurahuoneen kahvilassa marraskuussa. Pia pyysi keväällä, että toisin vielä töitäni näytille seinälle.

 

25-vuotis taidenäyttely151013_pihlaja.jpg

KIITOKSEN AIKA

5.-29. marraskuuta 2013

 TI-PE KLO 10-14

Kahvila Seurahuoneella

Myllystenpojantie 2, Kangasala

TERVETULOA

www.raijakukkonen.com

 

P.S. Laitoin Sinulle nämä tiedot, jos haluat viestittää ystäville mahdollisuuksien mukaan. Minun piti jo lopetella näyttelyjen pito siihen viime vuoden Mummon Kammarin näyttelyyn. Sieltähän se minun ensimmäinen oma näyttelyni sai alkunsa 1992. Työväenopistolla oli sitä ennen 1988 keväällä ryhmänäyttely, johon sain osallistua. 25 vuotta meni niin ettei paljon huomannut.

Näin ne vuodet etenee ja tuumasin, että nyt on KIITOKSEN AIKA joka suuntaan. ISO KIITOS MUMMON KAMMARIN TOIMINNALLE!

"Kun sanat loppuvat niin kuva alkaa". Tuon lauseen olen jostain painanut mieleeni ja lainaan sitä tähän.

Vielä lopuksi - katselin Mummon Kammarin sivuja. Pidin niiden uusista muutoksista, erittäin onnistunutta katseltavaa ja luettavaa.                        

Terveisin, Raija

Kirja joka muutti elämäni

Maanantai 14.10.2013 klo 13:47

Sekalaista on Herran seurakunta – vai onko? Harvinaisen yksimielinen porukka istui Kirjojen ystävien kokoontumisessa 7.10. tuumailemassa, miten kirjat muuttavat elämää. Perusihminen tunteineen ja toiveineen on ollut ja on kaikkialla sama, vaikka olisi miten kirjaton ja karjaton, mutta kirjaan tarttuva ihminen on vapautunut ajan ja paikan kahleista, ehkä oman minuutensakin kahleista, kun voi eläytyä ja samastua monenlaisiin kohtaloihin. Ei tiedon kumuloituminenkaan olisi ollut mahdollista ilman kirjoja, vaan yhä ehkä yrittäisimme Väinämöisen tavoin mennä Antero Vipus-vainaan vatsaan tietoja hakemaan.

Syynissä oli WSOY:n ja Lukukeskuksen kokoama teos Kirja joka muutti elämäni. Siinä 57 kirjoittajaa kertoo jostakin oman elämänsä tärkeästä teoksesta. Mullistava kirja on yleensä osunut käteen lapsena tai nuorena. Kirjoittajien ikähaitari vaihtelee lähes 90-vuotiaista parikymppisiin. Joukossa on ammattilaisia ja amatöörejä. Maijaliisa Mattila luki teoksesta Aarne Nevanlinnan, Sinikka Nopolan ja oman osuutensa.

 Maijaliisa