Rutiini

Tiistai 26.2.2013 klo 9:27 - Susanna

On kulunut kohta kymmenen kuukautta siitä, kun aloitin vapaaehtoistyön. Koko tämän ajan olen vieraillut viikoittain saman ihmisen luona. Alunperin tarkoitukseni oli toimia ulkoiluavustajana vain kesäkuukaudet. Kun syksy saapui, jatko tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta. Vaikka aamuluennon jälkeen oli hyvin aikaa vierailulle, oli uuden rytmin omaksuminen alkuun hankalaa. Kandintyö ja muut opiskelukiireet painoivat päälle, ja toisinaan mietin, kuinka ihanaa olisi vain mennä suoraan kotiin päiväunille. Kuukaudet kuluivat, ja jossain kohtaa käynneistä tuli kiinteä osa viikkoa. Enää en miettinyt, mitä kaikkea muuta voisin tällä ajalla tehdä, vaan totesin, että juuri näinhän sen pitääkin mennä.

Tapaamisiin on mahtunut monenlaisia hetkiä: munkkikahvit näkötornilla, lukuisia reissuja Kauppahalliin, käyntejä hautasmaalla, pihakeinussa oleskelua, käytännön asioiden hoitoa, ostosretkiä. Toisinaan kunnon tai kelin vuoksi taksikyyti on jäänyt tilaamatta, ja ohjelmassa on vain kaupassakäynti, kukkienkastelu ja kahvittelu. Moni vanhus ei kykene laittamaan itse ruokaa, ja elää varsin einespainotteisesti - niin on myös avustamani ihmisen laita. Syksyllä ehdotin sadepäiväksi leivontatuokiota, ja olenkin pyöräyttänyt pitkään käyttämättömänä olleessa uunissa suolaista sekä makeaa piirakkaa.

Vierailujen parasta antia on huomata helpottavansa toisen arkea. Samalla on kiehtovaa oppia tuntemaan entuudestaan vierasta ihmistä. Nykyään osaan ehdotella ostoslistalle täydennystä vanhuksen mieltymysten perusteella, sekä tiedän, mikä on tämän suosikki kahvileipää. Muutama viikko sitten hämmästyin, kuinka luontevaa oli oma-alotteisesti ryhtyä kahvintekoon keittiössä, jossa ei vielä vuosi sitten ollut edes käynyt. Puheenaiheita ei enää tarvitse miettiä sen kummemmin, kun toisen kiinnostuksenkohteista ja elämästä on nyt paremmin perillä. Siinä missä alkusyksystä murehdin kiireitä, nykyään ei haittaa, vaikka taksilinjat olisivat solmussa ja vierailu venähtäisi yli tunnilla. Viikottaisista vierailuista on tullut osa arkirutiiniani.

Kortteja, kortteja, kortteja...

Keskiviikko 20.2.2013 klo 9:17 - Maija

Niitä olemme koko tämän vuoden tehneet. Nyt on valikoima parhaimmillaan erilaisia kortteja koko alkuvuoden tarpeisiin. On myös kortteja ilman tekstejä, joten käyvät moneen tarkoitukseen.

200213kortteja.jpg

Tekemämme kortit ovat hempeän keväisiä, tässä kuvassa muutamia tekeleitä. Pääsiäiskortteja löytyy myös erilaisia. Ensi viikolla taidamme siirtyä toisenlaisiin askarteluihin.

Kortteilu jatkuu?

Maanantai 11.2.2013 klo 13:42 - Maija

Nyt on helmikuu ja jätimme joulun taaksemme ja siirryimme muihin kortteihin. Nyt löytyy onnittelu-, ylioppilas-, syntymäpäivä- ja äitienpäiväkortteja jne. Alla kuva aikaansaannoksistamme. Kortit maksavat 3€ kappale, mukana on kirjekuori. Kortit ovat myynnissä Mummon Puodissa.

1102_kortteja.jpg 

Tämä Mummon Kammarilla askarteleminen on kyllä niin mukavaa puuhaa! Saa askarrella ja väkertää hyvässä seurassa, ja välillä nauraa mahansa kipeäksi. Parasta on kuitenkin se, että askarteluiden tuotto menee vanhusten hyväksi!

Vain elämää

Perjantai 1.2.2013 - Sanna

Jouduin pitämään pienen tauon vapaaehtoistyössä viime vuoden lopulla, koska omien opintojen päättäminen otti niin koville. Nyt aloitin taas käynnit sillä samalla sairaalosastolla kuin viime vuonnakin. On ollut tosi mukavaa; olen tavannut mahtavia ihmisiä.

Keskustelut vanhusten kanssa ajautuvat usein terveyskysymyksiin. Yritän itse olla hienovarainen – en koskaan utele – toisen terveystilanteesta, mutta kuuntelen kyllä.

Kuka on loukannut kaatuessa lonkkansa, käynyt läpi syövän, kärsii sydänongelmista, sairastaa diabetesta tai keuhkoahtaumaa. Ken on sairastanut jotakin jo vuosikymmeniä.  Kuka ollut aina terve ja sitten yllättäen sairastunut useaan vakavaan sairauteen.

Olen pohdiskellut sitä, kuinka monenlaisia tapoja ihmisillä on suhtautua sairauteen. Yhdet tuntuvat ottavan luottavaisin mielin vastaan kaiken, mitä tulossa on. Toiset purnaavat kohtaloaan. Kolmannet ovat hyvin surullisia.

Sairastaminen on periaatteessa vain elämää – melko todennäköisesti joudumme kukin henkilökohtaisesti kohtaamaan sen.  Siitä huolimatta se on iso asia, tavallisen arkielämän pysähdyskohta, jossa pohditaan, mihin suuntaan jatketaan ja miksi.