Muistelu

Share |

Perjantai 13.5.2011 - Raija Kukkonen


Vapaaehtoistyö on värikästä ja antoisaa - elämän erilaista monimuotoisuutta. Muisteluni kertovat sellaisista hetkistä, jotka ovat pysähdyttäneet ja havahduttaneet. Milloin iloisena tapahtumana, milloin jonkun henkilön kohdatessani ja hänen tarinaansa kuunnellessani. Mitä jos itselläni olisi vastaava tilanne elämässäni? Miten toimisin, mitä toivoisin ystäviltäni, sukulaisiltani tai lähimmäisiltäni?

koskikeskus.jpgTämän hetken valoisasta tunnelmasta käsin kertoilen tapahtumasta Koskikeskuksen ala-aulassa. Mummon Kammarin toiminnasta oli siellä esittelytilanne.

Oli siellä tunnelmaa! Olimme pukeutuneetkin isoihin olki- ym. vastaaviin hattuihin ja kokonaisuus oli värikäs.

Myyntipöydän takana oli minun paikkani. Tehtäväni oli mielenkiintoinen. Pitkästä aikaa sain kokeilla entisiä myyntitaitojani vapaaehtoisten tekemien tuotteiden myyjänä.

Päätavoitteeni oli saada tyytyväisiä asiakkaita. Esittelyintoni oli aitoa. Olihan pöydällä myytävänä iso määrä toimintamme tukemiseksi aikaisemmassa muistelussa kertomaani runokirjaa: ENKELEITÄ ELÄMÄÄSI ja jo usealle tamperelaiselle tuttuja lasten teho-osaston hyväksi myytäviä pikkuhattuja.

Päivä oli todella mielenkiintoinen. Paljon sain jutella outojen ja harvoin tapaamani tuttavien poiketessa tutustumassa myyntipöytäämme.

Mieleeni jäi loppuselvitys vapaaehtoisen päivästä ja kassan tilityksestä Mummon Kammarilla. Oudokseltaan erilainen ilmasto ja touhu olivat vieneet voimani. Onneksi Maarit Tammisto oli taas rinnalla auttamassa ja huolehtimassa.

Päivä loppui hyvään mieleen. Olinhan saanut tehdä oman osuuteni hyvien asioiden eteenpäin viemiseksi.

 

    Ajatuksien

    sidos helminauhaksi

    muistojen joukkoon