Lauantailausuma

Lauantai 25.12.2010 - Mummolatuotanto

"Joulusta löytyy jokaiselle
tie rakkauden polulle."

Joulumuistelu

Perjantai 24.12.2010 - Raija Kukkonen

Syyshämärissä jouluvaloja odotellessani tuli mieleen eräs
lämminhenkinen tuokio Mummon Kammarissa, muistaakseni vuodelta 1995. Tämä joulujuhla oli tarkoitettu iloksi niille vieraillemme, jotka useasti kävivät kyläpaikassa.

Lue lisää »

Lauantailausuma

Lauantai 18.12.2010 - Mummolatuotanto

" Kulkiessasi
uskollinen ystävä
varjelee askeleesi
- suojelusenkelisi. "

Lauantailausuma

Lauantai 11.12.2010 - Mummolatuotanto

"Elämä jokaisella erilainen

rakkauden lämpö ajatuksissakin

antaa elämälle suunnan. "

TV2:n tarinateltassa kerrottua

Tiistai 7.12.2010 - Raija Kukkonen

Syksyn aikana TV2 pyysi Mummon Kammarin kautta ihmisiä kertomaan pieniä tarinoita Keskustorin tarinateltassa. Blogistimme ajatteli, että kaikkeen sitä joutuukin, mutta päätti silti jakaa meille ja heille oheisen tarinansa:

"Kiitollisena katson elämääni taaksepäin. Olin hyvän työnantajan palveluksessa 23 vuotta. Pidin työstäni, sillä se oli elämässäni niitä asioita, johon sain aina tukeutua ja johon saattoi luottaa. Työ oli osa elämänsisältöäni ja hyvät työtoverit se yhteisö, johon tunsin kuuluvani. Eräänä päivänä jo useiden sairaslomien jälkeen tuli pysähdys, joka muutti elämäni suunnan.

Lue lisää »

Lauantailausuma

Lauantai 4.12.2010 - Mummolatuotanto

"Hetki yhdessä - tunne kantaa kauaksi sydämissämme."